
Urani alkoi patenttitoimistossa vuonna 1982 ja kesti vuoteen 1995, kun siirryin Nokian keksintöjen pariin. Teollisuudessa meni 17 vuotta, kunnes 2012 oli jälleen patenttitoimiston vuoro. Vuoden 2022 alusta toimin itsenäisenä yrittäjänä Sonkis Oy:n puitteissa.
EP (eurooppapatentti) – asiamiehenä olin vuosina 1995 – 2021.
Minulla on ollut ilo palvella hyvin vaihtelevaa joukkoa asiakkaita – pikkufirmoista ja yksityisistä keksijöistä merkittävään osaan Suomen teollisuusyrityksistä. Asiakkaani toimialat ovat olleet laidasta laitaan, kun koulutustaustani käsittää sekä konetekniikkaa, elektroniikkaa että materiaalioppia.
